Liiton uutiset

NKL
Aviriksen toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa- Ulkoinen linkki
Aviriksen apuvälinemyynti- ja vuokraustoiminta päättyy vuoden 2025 loppuun mennessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenteen palveluista annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta- Ulkoinen linkki
Suomessa on noin 55 000 näkövammaista. He asuvat eri puolilla Suomea; suurissa kaupungeissa, taajamissa ja haja-asutusalueilla. Näkövammaiset käyttävät taksia merkittävästi valtaväestöä enemmän. Taksi ja vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut ovat näkövammaisille korvaamaton apu liikkumisessa ja arjen sujuvuudessa.
Valtion palveluiden saatavuuden ja toimintojen sijoittamisen perusteista annetun lain muuttamisesta- Ulkoinen linkki
Näkövammaisten liitto antoi lausuntonsa hallituksen lakiesityksestä, joka koskee valtion palveluiden saatavuuden ja toimintojen sijoittamisen perusteista annetun lain muuttamista ja julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain 10 a §:n 3 momentin kumoamista.
Avoin työpaikka: oikeuksienvalvonnan asiantuntija- Ulkoinen linkki
Haemme toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään oikeuksienvalvonnan asiantuntijaa, jonka toimipaikkana on Oulu.
30 vuotta täyttävän Maailma kylässä -festivaalin teemana rauha- Ulkoinen linkki
Maailma kylässä -festivaali järjestetään Helsingin Suvilahdessa 24.–25. toukokuuta. Festivaalin teemana on tänä vuonna rauha.
Näkövammaisten liiton palvelevan puhelimen soittojen määrä kasvoi 26 %- Ulkoinen linkki
Näkökulma-puhelin on Näkövammaisten liiton palveleva puhelin näkövammaisille ja läheisille sekä näkövammaistiedonnälkäisille ammattilaisille.
Pistekirjoitusta digilaitteilla- Ulkoinen linkki
Kansainvälistä saavutettavuuspäivää vietetään 15. toukokuuta. Pistekirjoitus linkittyy osaksi digitaalista saavutettavuutta, sillä sen osaamista voi hyödyntää erilaisilla digilaitteilla.
Näkövammainen voi ylittää suojatien tekemällä liikennevaloille virtuaalisen painonappipyynnön- Ulkoinen linkki
Blindsquare-sovellusta voi käyttää tienylitykseen pilottiliikennevaloristeyksessä Kuopiossa.
Näkövammarekisterin vuosikirjassa uusinta tilastotietoa näkövammaisuudesta- Ulkoinen linkki
Näkövammarekisterin vuosikirja 2023 on ilmestynyt. Tuoreesta vuosikirjasta käy ilmi, että rekisteröidyt näkövammadiagnoosit ovat laskusuunnassa lukuun ottamatta ikääntyneiden silmänpohjan rappeumaa eli makuladegeneraatioita.
Kansainvälinen opaskoirapäivä 30.4. - Opaskoiran kanssa on usein turvallisinta kulkea vasenta laitaa - Ulkoinen linkki
Yleinen väärinkäsitys suomalaisilla on, että kävelijän tulisi noudattaa oikeanpuolista liikennettä yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä. Välillä myös opaskoiran kanssa liikkuvat saavat tämän vuoksi osakseen ikävää palautetta.
Sähköisen tiedoksiannon ensisijaisuudesta viranomaistoiminnassa - Ulkoinen linkki
Näkövammaisten liitto antoi lausuntonsa sähköisen tiedoksiannon ensisijaisuudesta viranomaistoiminnassa koskevaksi lainsäädännöksi. Liitto muistuttaa, että digitaalisen viestinnän ja tiedoksiannon laajentamiseen ja muuttamiseen liittyy näkövammaisten kohdalla ongelmia.
Luonnos hallituksen esitykseksi rakentamislain muuttamisesta - Ulkoinen linkki
Näkövammaisten liitto on lausunut rakentamislain muuttamisesta. Rakentamislakiin ehdotetaan hallituksen esityksessä muutoksia muun muassa energiatehokkuusdirektiiviin, rakennusten käyttöä koskevien sääntöjen täsmentämiseen ja lyhytvuokraukseen.